Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Nightwish Yesterwynde Orchestral

Liput klo 16
Liput klo 19

Tampere-talossa viime elokuussa huippusuosion saavuttanut teos Yesterwynde Orchestral saapuu ensi keväänä Helsinkiin. Teoksen esittävät Vantaan Viihdeorkesteri, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro, joka on koottu Pirkanpojista, Sympaatista ja Tactuksesta.

Nightwishin edelliseen, kriitikoiden maailmanlaajuisesti ylistämään Yesterwynde-albumiin perustuva sinfoninen konsertti kuullaan Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 21. maaliskuuta 2026 kahdesti: klo 16 ja klo 19.

Yesterwynde Orchestral on Tuomas Holopaisen säveltämään musiikkiin perustuva, kokonaan orkesterille ja kuoroille sovitettu ainutlaatuinen kokonaisuus. Se tuo Nightwishin, Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmän metalliyhtyeen, musiikin sinfoniseen ulottuvuuteen. Tampereella yleisön ja kriitikot hurmannut teos yhdistää elokuvallisen musiikin suuruuden ja klassisen orkesterin herkkyyden – ja tarjoaa saman elämyksen nyt myös Helsingin Musiikkitalossa. Teoksen orkestroinnista vastaa maailmankuulu James Shearman.

’Yesterwynde Orchestral’ on huikea musiikillinen ilotulitus, jossa alkuperäinen teos lähtee seikkailemaan aivan uusille poluille, tyylitajuisesti, yllätyksellisesti ja kuulijansa lumoten, unohtamatta kuitenkaan sen sisältämien tarinoiden alkulähdettä.  

Olen syvästi otettu ja vaikuttunut tästä yhteistyöstä, sen taiteellisesta lopputuloksesta, sekä ympäri maailmaa paikalle saapuneen yleisön kiinnostuksesta esitystä kohtaan. 

Tämä täysin ainutlaatuinen trippi kannattaa laittaa bucket listiin, sillä tämän matkan pääsee kokemaan ainoastaan livenä paikan päällä”, Tuomas Holopainen toteaa.

Yesterwynde Orchestral on poikkeuksellinen teos, jossa yhdistyvät sinfonisen musiikin syvyys ja Nightwishin tuotannolle ominainen eeppinen draama. Tampereen konsertit osoittivat, että musiikki toimii vahvasti myös ilman bändin jäseniä – se on oma, itsenäinen taideteoksensa”, kertoo promoottori Marko Salo (All Things Live).

Nightwishin Yesterwynde tarjoaa sellaista mahtipontista maksimalismia, joka saa useimmat Hollywoodin menestyselokuvien soundtrackit kalpenemaan rinnalla. – – – Jopa Nightwishin mittapuulla albumi on äänimaailmaltaan valtava.” – Dave Everley, Louder

Universumi on ääretön, ja siltä vaikuttaa myös yhtyeen johtohahmon Tuomas Holopaisen luova mieli. — Tuomaksen keskeinen viesti on, että olemassaolomme on uskomattoman epätodennäköinen ihme, jota kannattaa juhlia.” – Steve Beebee, Kerrang!

Kun Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee levyn neljä vuotta edeltäjästään, kyseessä on luonnollisesti tapaus. Ja koska tämä bändi on Nightwish, levy on tapaus itsessään: odotetun eeppinen, ison budjetin seikkailuelokuvan vääjäämättömyydellä pauhaava möhkäle.” – Heikki Romppainen, Helsingin Sanomat

Huomiothan, että tämä on Yesterwynden orkesteriversio eikä sisällä Nightwishin yhtyeen jäseniä.

Konsertin johtaa Eero Lehtimäki.

Konsertin kesto 1h 30min, ei väliaikaa.

Edellinen
Edellinen
14. maaliskuuta

Pepe Willberg 80 - Elämältä kaiken sain

Seuraava
Seuraava
11. huhtikuuta

Viimeinen RODEO - jäähyväiskonsertti