Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Tähtiä Kirjastopuistossa

  • Tikkurilan Kirjastopuisto Vantaanaukio 5 01300 Vantaa (kartta)
tahtia-kirjastopuistossa.jpg

Karismaattinen esiintyjäkaarti takaa, että elokuisten konserttien vetoja muistellaan vielä pitkään!

Tikkurilan Kirjastopuistossa nautitaan 16.–17.8. maksuttomista ulkoilmakonserteista, joista ei puutu valovoimaisia tulkitsijoita.

Voice of Finlandin kahdeksas kausi esitteli viime keväänä suomalaisille jälleen toinen toistaan lahjakkaampia laulajia. Kisan finaaliin itsensä lauloivat Sara Jagrouny, Jasse Jatala, Roope Palmu sekä Markus Salo, joka lopulta nappasi tiukan mittelön voiton.

Monipuolisen viihdemusiikin taiturina Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble on viime vuosina tulkinnut biisejä Voice of Finland -laulajien rinnalla niin televisiokameroiden edessä kuin konserttilavoillakin. Elokuussa kevään upea finaalinelikko ja Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble avaavat elokuisen konserttiviikonlopun.

Kirjastonpuiston lavalla perjantaina 16.8. kello 18 alkavassa konsertissa Voice of Finlandista tuttuja tulkitsijoita luotsaa televisiosta tuttuun tapaan pianovirtuoosi Lenni-Kalle Taipale.

Edellinen
Edellinen
11. toukokuuta

John Williams Movie Themes Concert

Seuraava
Seuraava
30. elokuuta

Suuri Sinfoninen Matka