Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Tuulin ja Waltterin joulu

Kuva: Vesa Harju

Tuuli Takalan ja Waltteri Torikan tähdittämä konsertti on täynnä joulun taikaa

Sekä meillä Suomessa että kansainvälisillä estradeilla hurmannut sopraano Tuuli Takala on tunnettu poikkeuksellisen kauniista äänestään ja vangitsevasta lavasäteilystään. Hänellä on ollut vuodesta 2015 lähtien kiinnitys Dresdenin kuuluisan Valtionoopperan solistikuntaan, jonka lisäksi hän esiintyy vakituisesti myös monilla maailman päänäyttämöillä, niin ooppera- kuin konserttisolistina.

Baritoni Waltteri Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova uuden sukupolven ooppera- ja konserttilaulaja, joka on esiintyjänä kotonaan yhtä lailla suurilla areenoilla kuin intiimeissä konserttisaleissa. Torikan ohjelmisto esiintyjänä ulottuu oopperapäärooleista ja vaativasta klassisesta ohjelmistosta aina viihde- ja elokuvamusiikin moderneihin klassikoihin.

Tunnelmallisen konsertin ohjelmisto koostuu sekä tutuista klassisista että kevyemmistä joululauluista. Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblea johtaa pianisti Marko Hilpo. Konsertti on Turun Musiikkijuhlien alkuperäistuotantoa.

17.12.2022 klo 19 Turun musiikkijuhlat, Turku

20.12.2022 klo 19 Musiikkitalo, Helsinki

Edellinen
Edellinen
10. joulukuuta

Lumiukko

Seuraava
Seuraava
4. helmikuuta

Suuri sinfoninen matka