Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Partytuure

Tuure Kilpeläinen saapuu yhtyeensä kanssa Vantaan Viihdeorkesterin artistivieraaksi Musiikkitaloon. Konsertista päästään nauttimaan isänpäivän aattona.

 Tuure Kilpeläisen menestyksekäs taival jatkuu, kun rakastettu laulaja-lauluntekijä huipentaa kuluvan vuotensa yhteiskonsertteihin sinfoniaorkestereiden kanssa. Syksyn aikana artisti konsertoi yhteensä kahdeksassa kaupungissa ympäri Suomen, viiden eri sinfoniaorkesterin säestämänä. Ainutlaatuisissa konserteissa kuullaan Kaihon Karavaanin hittejä sekä Tuuren uusimman albumin voimakkaita ja raikkaita kappaleita. Artistin laajan tuotannon helmet nousevat uusiin korkeuksiin isolle sinfoniaorkesterille sovitettuna, ja laaja äänimaailma yhdistettynä Tuuren samettisen rouheaan ääneen ja tunnepitoiseen tulkintaan lupaa kuulijoille musiikillisia elämyksiä täynnä suurta tunnetta. Liput konsertteihin myynnissä konserttipaikkojen myyntikanavissa.

Tulevan syksyn konserteissa on mukana myös Tuure Kilpeläisen oma yhtye, jäseninään Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitanen (rummut). Sovituksia kappaleista ovat kirjoittaneet alansa parhaat tekijät, kuten Sampo Kasurinen, Anssi Växby, Sami Pitkämö, Antti Rissanen ja Marzi Nyman. Kapellimestarina toimii Antti Rissanen.

Partytuure-kiertueella kohtaavat kaksi maailmaa uniikilla tavalla – laulaja-lauluntekijä Tuure sekä viisi eri sinfoniaorkesteria, joista kukin tuo oman sävynsä ja erityislaatuisen tekemisensä osaksi ainutlaatuista kokonaisuutta. 

 

”Yhteistyö ison orkesterin kanssa on minulle uutta, ja niinpä nämä konsertit ovat suuri askel tuntemattomaan. Odotan jännityksellä, mutta erittäin suurella innolla tulevia keikkoja yhdessä Antti Rissasen ja suomalaisten huippuorkestereiden kanssa”, Tuure kertoo.

 ”Haluamme toteuttaa tämän kaiken kunnianhimoisesti. Annoin suuresti arvostamillemme sovittajille vapaat kädet ja Antti Rissaselle täydet valtuudet toimia taiteellisena johtajana. Halusimme pistää itsemme likoon niin, että sovituksiin tulisi jotain uutta ja suurta, kappaleen perusajatuksen pysyessä uskollisena alkuperäiselle. Ohjelmisto on mietitty hyvin tarkkaan. Luonnollisesti mukana on tunnetuimpia kappaleitani, mutta myös helmiä, joita en ole esittänyt vuosiin.”

”Tuuren kappaleet ovat vahvoja, perinteiseen käsityöhön nojaavia pop kappaleita, jotka tarjoavat sovittajalle runsaasti mahdollisuuksia käyttää orkesterin väripalettia, mutta silti aina soittavat kuin itse itseään, konserttien taiteellinen johtaja Antti Rissanen puolestaan kommentoi.

 Iskelmä-Finlandialla vuonna 2023 palkittu ja useaan otteeseen Emma-palkinnolla noteerattu Tuure Kilpeläinen julkaisi loppuvuodesta uuden studioalbuminsa ”Sanat jää ilmaan”. Muun muassa hiteistään ”Kaikki mihin oot tottunut”, ”Matkalla kotiin” ja ”Valon pisaroita” tunnetun artistin kappaleet ovat tuoneet esittäjälleen vuosien varrella lukuisia ja moninkertaisia kulta- ja platinalevyjä.


 
Edellinen
Edellinen
12. lokakuuta

Sound of Scifi

Seuraava
Seuraava
24. marraskuuta

Sigur Rós (IS) performing with Vantaan Viihdeorkesteri