Uniikin kilpailun loppusuora lähestyy

15.2.2018

Vantaan Viihdeorkesterin viime syksynä julkistama Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailu päättyy tasan neljän kuukauden kuluttua: sävellyksiä ja sovituksia voi palauttaa 15.6. saakka. Kansainvälisestikin harvinaislaatuinen kilpailu on herättänyt kiinnostusta Ruotsia ja Norjaa myöten.

Kaikille avointa kansainvälistä kilpailua tuomaroivat kapellimestari Jaakko Kuusisto (tuomariston pj), kapellimestari Hans Ek (SWE), pasunistina ja big band -ammattilaisena ansioitunut Antti Rissanen sekä Vantaan Viihdeorkesterin kunniakapellimestari Markku Johansson.

Tuomariston finaaliin valitsemat teokset esitetään 17.9. järjestettävässä päätöskonsertissa, jonka johtaa kapellimestari Nick Davies. Tuomaristo päättää myös 18 000 euron palkintorahan jakamisesta kahden kilpailukategorian ja niissä esitettävien teosten kesken.

"Kilpailun tavoitteena on löytää täysimittaiselle sinfoniaorkesterille uutta, laadukasta ja tunnistettavaa viihdemusiikkia, jonka myös muut orkesterit niin Suomessa kuin ulkomaillakin haluavat ohjelmistoonsa", Markku Johansson kertoo.

"Poikkeukselliseksi kilpailun tekee kaksi sarjaa, osallistumisen maksuttomuus sekä mahdollisuus päästä kokeilemaan ideoitaan isolla orkesterikoonpanolla ilman ulkopuolelta tulevia rajoitteita. Odotukset ovat kuukausien kuluessa kasvaneet: uniikki kilpailu saattaa hyvinkin kasvaa merkitykseltään kokoistaan suuremmaksi", toteaa puolestaan kilpailun sihteeri Jussi Lampela.


Vantaan Viihdeorkesteri on Suomen pitkäikäisin sinfoniaorkesterikokoonpanolla esiintyvä viihdeorkesteri. Sen soittajat ovat rockin, klassisen musiikin ja jazzin huippuosaajia. Ylikapellimestari Nick Davies on johtanut lukuisia nimekkäitä sinfoniaorkestereita eri puolilla maailmaa. Orkesterin taiteellisena partnerina toimii säveltäjä-basisti Lauri Porra.

 

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck
janne.ronnback@viihdeorkesteri.fi
0400 780 770

Kilpailun sihteeri Jussi Lampela
jussi@jussilampela.com
+358 50 558 03 86

Edellinen
Edellinen

Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailussa mukana 75 kilpailuteosta lähes 20 maasta

Seuraava
Seuraava

Vantaan Viihdeorkesterin juhlavuosilanseeraus – Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailu