Vantaan Viihdeorkesterin kisassa nuotit puhuivat – suomalaistekijöiden osaaminen erottui

14.8.2018

Vantaan Viihdeorkesterin järjestämän, kaikille avoimen Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailun finaaliin on valittu 8 sävellystä ja 7 sovitusta. Mukana on ilmaisuvoimaista ja monipuolista musiikkia Suomesta ja USA:sta.

Kansainvälinen sävellys- ja sovituskilpailu kiinnosti ympäri maailmaa. Kisan finaalipaikkoja tavoittelemassa oli peräti 48 sävellystä ja 28 sovitusta, yhteensä 76 teosta 15 eri maasta. Kotimaiset musiikintekijät pärjäsivät kansainvälisessä vertailussa erinomaisesti: vain yksi finaalikappaleista tulee ulkomailta.

”Teokset lähetettiin kisaan nimimerkillä. Kaikki kilpailijat olivat myös kirjoittaneet nuotit tietokoneella, joten yhdessäkään tapauksessa myöskään käsiala ei antanut vihjeitä tekijän henkilöllisyydestä tai kansallisuudesta. Kappaleiden yllä vallitsee yhä jännittävä salamyhkäisyys”, kilpailun sihteeri Jussi Lampela kertoo.

Finaalipaikan lunastaneet kappaleet muodostavat monipuolisen kattauksen uutta, täysimittaiselle sinfoniaorkesterille tehtyä viihdemusiikkia. Mukana on muun muassa oivaltavia sovituksia 2000-luvun kotimaisiin hitteihin sekä omaleimaisia instrumentaalisävellyksiä, jotka ovat saaneet innoituksensa esimerkiksi tulisesta tangosta ja uninäyistä.

Finaalikappaleista julkistetaan lisätietoja Vantaan Viihdeorkesterin Facebook-sivuilla maanantaina 20.8.

Finaalikonsertissa loistavat Erika Vikman ja Mikael Konttinen

Kilpailun finaaliin päässeet kappaleet saavat ensiesityksensä 17.9. Kulttuuritalo Martinuksessa pidettävässä finaalikonsertissa. Erinomaiset teokset vaativat arvoisensa tulkitsijat: Vantaan Viihdeorkesterin ohella lavalle astuvat musiikin moniosaajat Erika Vikman ja Mikael Konttinen. Konsertin johtaa Vantaan Viihdeorkesterin ylikapellimestari Nick Davies.

Vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikman osaa ottaa omakseen kappaleen kuin kappaleen tyylilajista riippumatta. Keikkojen ohessa Vikman on hurmannut muun muassa viime syksyn Tähdet, tähdet -ohjelmassa ja vastikään hänet nähtiin UIT:n kevätrevyyssä Tuhansien ämpärien maa. Syyskuussa Vikman esiintyy ensi kertaa Vantaan Viihdeorkesterin kanssa.

Mikael Konttinen on Vantaan Viihdeorkesterin luottosolisti. Taitava laulaja ja monipuolinen muusikko on tehnyt yhteistyötä muun muassa Helsingin kaupunginorkesterin kanssa ja esiintynyt Kaartin Combon solistina presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Konttinen muistetaan myös omasta, Ylellä esitetystä Mikaelin naiset -musiikkiohjelmastaan.

Finaalikonsertin päätteeksi Hans Ekin (Ruotsi), Markku JohanssoninJaakko Kuusiston ja Antti Rissasen muodostama tuomaristo valitsee finaalikappaleista sävellys- ja sovituskilpailun voittajat. Lisäksi selviää, kuinka huima 18 000 euron palkintoraha finaalikappaleiden välillä jaetaan.

Vantaan Viihdeorkesteri toivottaa kaikki syyskuussa tervetulleiksi nauttimaan ainutkertaisesta illasta herkullisten uusien sovitusten sekä mukaansatempaavan instrumentaalimusiikin parissa! Liput konserttiin myy Ticketmaster.

www.facebook.com/viihdeorkesteri

www.instagram.com/vantaanviihdeorkesteri

Lisätiedot:

Kilpailun sihteeri Jussi Lampela, jussi@jussilampela.com, p. 050 558 0386
Toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck, janne.ronnback@viihdeorkesteri.fi, p. 0400 780 770

Edellinen
Edellinen

VVO määrittää 2020-luvun viihdemusiikin suuntaa – sävellys- ja sovituskilpailun finalistit on valittu

Seuraava
Seuraava

Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailussa mukana 75 kilpailuteosta lähes 20 maasta