Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Saimaa x VVO: Sinfoninen Folk Euforia

Saimaa-yhtyeen nokkamies Matti Mikkola on päästänyt jälleen kerran luovuutensa ja kokeilunhalunsa valloilleen. Folk Saimaa -kvartetista inspiraationsa saanut akustinen konsertti on sekä musiikillisesti että visuaalisesti ainutlaatuinen, komea ja hätkähdyttävä elämys.

Tätä konserttia ei totisesti kannata jättää väliin! Folk Saimaa -kvartetti, täysimittainen Saimaa-orkesteri ja Vantaan Viihdeorkesterin iso jousisto tarjoilevat valitut palat Saimaan upeasta musiikista tuoreina akustisina sovituksina.

Folk Saimaa on Saimaa-yhtyeen akustinen spin-off-kokoonpano, jonka lumo perustuu hienoon stemmalauluun ja heliseviin kitaroihin. Kvartetin muodostavat laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis ja Kimmo Härmä sekä kitaristi Petri Kautto. Lisäksi Anastasiadis soittaa kitaraa ja Härmä mandoliinia.

– Se, mikä erottaa Folk Saimaan soundin perinteisistä trubaduurikokoonpanoista, on niskakarvoja nostattavan kaunis ja tiivis kolmiääninen lauluharmonia sekä kristallisen helisevä kitaranäppäily. Sellaiseen soundiin törmää nykymusiikissa valitettavan harvoin, Matti Mikkola toteaa.

Kun tausta on riisuttu herkemmäksi ja ilmavammaksi, Saimaa-orkesterin upeasti soiva laulu ja rikkaat tekstitykset ovat päässeet viimeisen päälle oikeuksiinsa. Lisäksi pienempi kokoonpano on mahdollistanut keikkailun intiimeissä, omalaatuisissa ja tunnelmallisissa paikoissa, joiden lavoille parikymmenhenkinen Saimaa ei mahtuisi.

Taiteellisessa työssä yksi asia johtaa usein toiseen. Kun Folk Saimaa oli päässyt keikkailemisen alkuun, akustinen musiikki alkoi vetää orkesteria puoleensa yhä vahvemmin. Se tuntui tässä ajassa raikkaalta, aidolta ja läsnä olevalta. 

– Ajauduimme aika kutkuttavaan tilanteeseen: halusimme mobilisoida koko bändin täysimittaiseen akustiseen folk-toteutukseen. Esiinnymme siis Musiikkitalolla koko bändin voimin, mutta niin, että sähkösoittimien ja raskaan rummutuksen tilalla kuullaan rikas valikoima akustisia kielisoittimia, kontrabassoa, huiluja, congarumpuja sekä muita perkussioita.

Kokonaisuuden viimeistelee Vantaan Viihdeorkesterin iso jousisto.

– Tässä konsertissa – nimenomaan sen akustisen luonteen ansiosta – orkesteri ja erityisesti jouset pääsevät oikeuksiinsa aivan ennenkuulumattomalla tavalla. Iso jousisto on kokonaisuuden sydän, Mikkola innostuu.

– Sointi on yhtäältä äärimmäisen huokoinen ja pumpulinen, toisaalta valtavan massiivinen. Jousisto syleilee kuulijaa ja kantaa mukanaan lohdullista kaipuuta. Soundi on yhtaikaa keveä kuin tuuleen lentävä pöly ja raskas kuin tunne elämän katoavaisuudesta.

Yleisölle tarjotaan myös silmänruokaa ja ehtaa hippitunnelmaa. Lavan visuaalinen ilme rakennetaan kotoisaksi ja lämpimäksi tilaksi, joka muistuttaa enemmän kutsuvaa olohuonetta tai luovaa keidasta kuin perinteistä esiintymislavaa. Värikkäillä kankailla pehmeillä itämaisilla matoilla ja tyynyillä saadaan aikaan estetiikka, jossa 1960- ja 1970-lukujen psykedeelinen folk-henki kohtaa itämaisen mystiikan.

– Kotoisalla ja lämpimällä tunnelmalla halutaan häivyttää rajaa yleisön ja esiintyjien välillä. Runsaat tekstuurit ja maanläheiset matot poistavat etäännyttävää konserttisalituntua. Ne kutsuvat kuulijan astumaan muusikoiden kanssa samaan huoneeseen, kuin suoraan bändin treenikämpälle tai intiimiin kotikonserttiin. Haluamme virittää yleisön tilaan, jossa arki ja kiireet jäävät salin ovien ulkopuolelle, Mikkola kertoo.

Sinfoninen Folk Euforia on selvästi merkityksellinen ja mahdollisesti jopa käänteentekevä projekti Saimaa-orkesterin huikealla matkalla. Akustinen konsepti on sukeltanut syvälle Mikkolan ihon alle, ja odotukset tulevan konsertin suhteen ovat todella korkealla.

Mikkola heittäytyy suorastaan runolliseksi huhtikuista konserttia kuvaillessaan.

– Kuulijat kiedotaan avoimista vireistä kumpuavaan kitaramattoon – teräskielten nopean helinän, napakan metallisen soinnin ja syvien, puisten kaikutilojen luomaan maanläheiseen tunnelmaan. Tämän ilmavasti leijuvan kudoksen yllä laulut kulkevat kuiskaavana tarinointina, ylimaallisen puhtaina harmonioina ja paljaana ilmaisuna. Tunnelmat vaihtelevat intiimistä ja melankolisesta valtavaan, tykinlaukausmaiseen orkesterimassan räjähdykseen.

Tämän konsertin liput viedään takuuvarmasti käsistä. Varmista siis paikkasi ajoissa!

Matti Mikkola ja Vantaan Viihdeorkesteri solmivat vuonna 2025 sopimuksen, jonka myötä Mikkolasta tuli VVO:n taiteellinen partneri. Yhteisenä toiveena ja tavoitteena on toteuttaa ennakkoluulottomia projekteja, etsiä uusia konsepteja ja kehittää suomalaista orkesteri-instituutiota.

Edellinen
Edellinen
13. maaliskuuta

VOLTAGE! – Symphonic Electric Guitar Festival